keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Muisteluita

Muistelenpa tässä aikoja, jolloin olen päässyt kokeilemaan erilaisten ajoneuvojen ja työkoneiden ajamista.

Ensimmäinen ajokortti, ABC


Ensimmäinen kerta on tietysti se, kun ikää on sen verran, että pääsee aloittamaan autokoulun. Koska olen ollut luokallani aina sieltä nuoremmasta päästä, niin muiden kokemukset olen laittanut korvan taakse. Niinpä sitten aikoinaan valitsin Porin Uuden Autokoulun paikaksi, jossa koulutuksen kävin, koska se oli saanut kehuja muilta. Silloin sai vielä moottoripyörän ajo-oikeuden suoraan, toisessa ääripäässä oli kuorma-auton ajo-oikeus. Valitsin siis itselleni ABC-kortin. Oppitunnit menivät kuta kuinkin rutiininomaisesti, paitsi teoriatunnilla tuppasi hieman väsyttämään ja taisi se tunnin vetäjäkin huomata, että joku täällä pilkkii. Ei kuitenkaan sanonut mitään.

Ajotunnilla oli pari mieleen jäänyttä tapausta. Ensimmäinen on se, kun ajo-opettaja toteaa heti alussa, että sä olet ajanut ennenkin. Sanoin, että en ole. Noo, kyllä sä sen voit myöntää, ei se vaikuta kortin saamiseen, toteaa ope. Siinä sitten muutaman kerran puolin ja toisin oli sellaista juupas-eipäs -väittelyä. Minä en myöntänyt sellaista, mitä en ollut tehnyt ja ajo-ope ei taas voinut ymmärtää, että joku voisi ihan kylmiltään ajaa niin hyvin. Toinen tapaus oli tilanne, jossa harjoiteltiin taskuun peruutusta, siis kuorma-autolla. Opettaja valitsi paikan ja meikäläinen sitten tuuppasi MANin parkkiin. Taskuparkkia oli sanottu hieman vaikeaksi, joten piti oikein kysyä, oliko tämä nyt sitten tässä. Ajo-ope siihen, että tässä tämä, ei tässä näytä ongelmia olevan. Ajo- ja teoriatunnit päättyivät ja sitten kävi ilmi, että oli pakko odottaa, että pääsen ns. inssiin. Jostain syystä jouduin sitä parisen viikkoa odottamaan, kun ikä ei riittänyt, piti olla 18 vuotta täyttänyt. Tämä ei ole vieläkään selvinnyt, miksi muut pääsivät heti ja meikäläinen joutui odottelemaan. Joutuivatko muuta ajamaan enemmän vai sainko minä muita vähemmän ajotunteja?

Mutta kortti tuli heti ekalla yrittämällä. Katsastusmiehen toteamuksen muistan suurin piirtein. Kun siinä ajettiin, niin hän totesi, että hyvin tämä menee ja ilmoitti sitten paikan, jonne mennään tekemään talliinperuutus siten, että piti kääntää autoa 90 astetta. Hyvin meni ja lopuksi katsastaja toteaa, että voi kunpa hänen päivänsä alkaisi aina näin hyvin ja näytti uppoavan mietteihinsä, samalla vielä todeten, että seuraavan joutuu kuitenkin hylkäämään kun se ajaa päin punaisia tai jotain muuta typerää. Hetken aikaa muissa maailmoissa ollessaan säpsähti, palasi takaisin oikeaan aikaan ja teki tarvittavat merkinnät papereihin sekä onnitteli täydellisestä suorituksesta. Harvoin sitä näkee valtion virkamiestä noin liikuttuneessa tilassa!

Ensimmäinen linja-auto- ja pyöräkuormaajakokemus


Seuraava tapaus oli työharjoittelussa Satakunnan Liikenteellä. Ammattikouluissa ei siihen aikaan ollut kunnollisia mahdollisuuksia raskaan kaluston asentajan töitä harjoitella, joten oppilaat olivat sitten oikeissa firmoissa siellä täällä. Valitsin linja-autofirman vain ja ainoastaan sen vuoksi, koska se oli lähin mahdollinen paikka. Ajokortin leima ei ollut kunnolla kuivunut (kortti oli sellainen pahvinen, muistaako kukaan?), kun eräässä koeajotilanteessa asentaja kysyy, onko ajokorttia. Sanoin, että kuormurikortti löytyy. No sehän riittää hyvin ja ennen kuin huomasinkaan, olin ajamassa linja-autoa VT11:llä kohti Tamperetta, joka oli silloin hyvä paikka koeajaa. Siis ilman minkäänlaista ajokokemusta autokoulua lukuunottamatta mennä huristeltiin talvikelillä valtatiellä melkein 80 km/h nopeudella. Hyvin meni, ei siinä mitään.

Myöhemmin olin toisessa työharjoittelupaikassa, jossa kysyttiin, oletko ennen pyöräkuormaajaa ajanut. Minä siihen, että en ole. Vastaus oli, että pian olet. Ei muuta kuin Volvon hyttiin ja sitten sain pikaopetuksen, joka meni suunnilleen näin ja kesti 10 sekuntia: Tuosta kauha nousee ja laskee, tuosta kippaa, tuossa on käsijarru, eteen ja taakse, tuohon älä koske, se on pikalukitus. Mä lähden nyt ostamaan varaosia, koita pärjätä. Ja sitten ukko hyppäsi alas kysymättä onko kysyttävää. Ilmeisesti tulen hyvin toimeen pyöräkuormaajien kanssa, koska muutaman minuutin kuluttua huomasin katsovani kauhan liikkeitä enkä vipuja.

Yhdistelmäkortti, ABECE


Opiskelut oli saatu päätökseen, joten oli suoritettava varusmiespalvelus. En meinannut millään päästä kutsuntoja pidemmälle, mutta toisella kerralla ilmoitin, että joko vapautat nyt tai sitten laitat jonnekin, en minä rupea täällä hyppimään joka vuosi, tai edes joka toinen vuosi. Ongelma oli astma, joka aiemmin oli nimetty rasitusastmaksi ja nyt ne pelkäsi kauheasti, miten käy, jos astmaattisen laittaa varusmieheksi. Laittoivat sitten kirjuriksi Niinisaloon, koska siellä ollaan ymmärtäväisiä. Kun sitten virallisempi paperi tuli, oli siellä kuljetuspatterin varapäällikön allekirjoittama lappu, jossa toivotettiin tervetulleeksi kuljetuspatteriin, sotilaskuljettajaksi. Mitä ihmettä, kirjurihan musta piti tulla. No, sinne mentiin ja kahdeksan kuukauden alkuperäinen aika muuttui yhdentoista kuukauden mittaiseksi.

Jokaiselle pyrittiin saamaan yhdistelmäkortti, joten sitä minäkin sitten rupesin suorittamaan. Eräs ajotunti meinasi muodostua ongelmaksi, kun ajo-opettaja, joku kapiainen, sai jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Ajo-opetus annettiin täällä Porissa ja oltiin kääntymässä nuokkarin kulmalta vasemmalle Isolinnankadulta kohti Vähälinnankatua. Talviaika ja kiitettävästi lunta, joten aurausvalleja oli. Siinä Isouusikadulla oltaessa kapiainen pelästyy ja sanoo, että ei hänen tänne pitänyt käskeä kääntymään. Pysäyttäkää auto. No, minä teen työtä käskettyä ja ajo-ope rupeaa hermoilemaan, että mites tästä nyt selvitään kun ei tämä tuosta mahdu kääntymään ja tultiin jo koko yhdistelmän mittakin, että ei voi peruuttaakaan ja voi voi sentään. Meikäläinen odottaa ja seuraa tilannetta. Luulin jo, että ajo-opettaja saa vähintään sydänkohtauksen tai jotain muuta. Mitään järkevää ei kuitenkaan ollut tulossa ja peilistä katsoin, että pari henkilöautoa oli jo taakse tullut. Sitten totesin, että me tukitaan tie ja kyllä tästä nyt on vain mentävä. "Mutta ei tämä mahdu tuosta kääntymään", toteaa kapiainen silmin nähden hermostuneesti. Tein nopean tilannearvion ja totesin, että tähän ei jäädä makaamaan vaan nyt mennään ja kyllä tämä tuosta taittuu, tilaa on ihan riittävästi. Lupaa odottamatta tuikkasin Sisussa vaihteen päälle ja lähdin etenemään. Ihme kyllä, kapiainen oli ihan hiljaa ja seurasi tilannetta, ehkä joku hiljainen "ei tämä onnistu" mutina taisi suusta tulla. Hitaasti ja huolellisesti ajoin risteykseen ja käänsin yhdistelmän Vähälinnankadulle. Kysyin, että minne nyt ajetaan. Voi hyvänen aika sitä kapiaisen ilmettä, kun olin laakista ajanut täysperäyhdistelmän risteyksen läpi kolhimatta mihinkään. Sehän äityi oikein kiittelemään(!) ja totesi lopuksi, että en olisi itse uskaltanut yrittää. Jäi kyllä aika huono kuva tuosta ukosta ja jos kaikki muutkin liikenneopettajat intissä olivat tuota tasoa, niin ei hyvältä kuulosta. Ei voi olla niin, että tyyppi (siis minä), joka on ensimmäisiä ajotunteja ottamassa, ilman minkäänlaista kokemusta yhdistelmästä, pystyy hahmottamaan asiat paremmin kuin ammattilainen, tai siis mukamas ammattilainen. Sen lisäksi, ettei ukosta ollut ajo-opettajaksi, ei siitä olisi varmaan tosipaikan tullen ollut sotilaaksikaan. Ensimmäisten ammusten tippuessa olisi varmaan juossut äiteensä helmoihin.

Kaikki meni tuota ajotuntia lukuunottamatta hyvin, mutta "inssi" ei mennyt läpi. Syytä en tiedä vieläkään. Vaan oli se kyllä hauska ilme sillä kapiaisella (eri kuin tuossa aiemmin ollut), joka tuli lisätunteja antamaan. Kiipesi hyttiin, katsoi minua ja kysyi mitäs te täällä teette. Sanoin, että lisätunteja pitäisi ottaa. Kapiainen katsoo meikäläistä, selaa papereita ja välillä katsoo minua ja mutisee, että sehän meni ihan hyvin, ei teidän kuulu täällä olla. Kukas se inssi on oikein ollut (paperien selausta jälleen kerran). Ai tuo, no se ei nyt periaatteestakaan ketään eka kerralla päästä läpi. Nyt kapiainen jo rentoutui ja hymyssä suin totesi, että onhan se tietysti kivempi olla täällä lämpimässä hytissä kuin lumessa tetsaamassa. Sanoin, että niin on. Sitten ajeltiin huvin vuoksi sinne tänne, mitään lisäoppia en saanut kun en kuulemma tarvinnut. Ja se "inssi" meni toisella läpi puhtain paperein ilman ensimmäistäkään virhettä.

Linja-autokortti, ABECEDE


Intin jälkeen olin työllistämistuella puoli vuotta autoja katsastamassa, mutta koska se oli tukipaikka, siihen oli pakko ottaa aina uusi puolen vuoden välein. Niin minäkin sitten päätin, että kokeillaan, josko pääsisi linja-autokurssille. Porin työkkäriin siis ja odottelun jälkeen pääsin jonkun äijän kanssa juttelemaan. Tässä tulikin sitten pienimuotoinen ongelma. Se äijänketale ei meinannut millään antaa hakupapereita (silloin ei ollut nettihakumahdollisuutta) vaan sanoi, että ihan turha sun on hakea, kun et kuitenkaan pääse. Minä siihen, että pääsen tai en, mutta yritän kuitenkin. Niin mutta kun pälä pälä sitä ja pälä pälä tätä. Aikamme siinä väiteltiin ja koska en ole ikinä työkkärin porukasta pitänyt, niin rupesin minäkin jo hermostumaan. Sanoin, että sinä et päätä, kuka pääsee, vaan päätöksen tekee Huittisten työkkäri, joten anna ne hakupaperit. Ei auttanut, vaan äijä höpöttää niitä näitä. Sanoin, että en lähde täältä ennen kuin saan hakupaperit. Vieläkin yritti jotain, mutta istuin tuolissa hiljaa ja odotin. Äijä vissiin totesi, että eihän tuosta pääse eroon muuta kuin paperit antamalla, joten vihdoin ja viimein antoi ja minä häivyin saman tien. Kävi niin, että pääsin ensiyrittämällä Huittisiin. Kovin Porin työkkäri yritti estää, mutta kun ei anna periksi, niin voi onnistuakin, ainakin joskus. Eikä muuten ole mitään hyvää sanottavaa kyseisestä suojatyöpaikkapuulaakista vieläkään. Niin että ärrin ja murrin. :-(

No siis, kurssille pääsin ja siellä oli tapana, että "inssiin" pääsevät sitä mukaa ne, jotka opettajien mielestä ovat valmiit. Jotain kai kertoo se, että olin ensimmäisenä erään toisen kanssa. Tällä toisella kaverilla oli vuosien kokemus täysperävaunulla ajamisesta. Meidän jälkeen tuli pieni tauko, ennen kuin seuraavat pääsivät. Sain siis linja-auton ajo-oikeuden ensimmäisenä tuon rahtipuolen ammattilaisen kanssa. Ilmeisesti ei ihan putkeen kuitenkaan mennyt, kun tutkinnon vastaanottaja ajonäytteen jälkeen rupesi kyselemään outoja. Jotain siihen vastailin ja sain siis kortin, mutta myöhemmin ajo-opettaja totesi: "et ole ikinä noin huonosti ajanut". Krhm, jaa. Ei kuitenkaan kovin huonosti voinut mennä, kun kortin sain. :-D Sen jälkeen olinkin noin 13 vuotta täystyöllistetty linja-autonkuljettaja, josta siis kiitos ei kuulu työkkärille vaan itselleni, kun jaksoin olla sitkeä. TE-keskusten ainoa tarkoitus tuntuukin olevan työttömien pitäminen työttöminä.

Ruohonleikkuri (Grasshopper)


Keväällä 2015 sain tukipaikan Porin kaupungilta. Tarkoitus oli ajella ruohonleikkuria. Siinä kun työkoneeseen perehdytettiin, niin jotenkin tuntui laite heti helppokäyttöiseltä vaikken ollut ikinä ruohonleikkuria ajanut. Sitä en ymmärrä, miksi siinä piti niin kauan sitä juttua lykätä, taisi mennä 20 minuuttia, ehkä enemmänkin. Koko homma olisi ollut parissa minuutissa ohi, eihän siinä nyt kuitenkaan mitään moottoriremonttia ollut tarkoitus opetella tekemään. Omaksuin siis laitteen saman tien eikä se ongelmia tuottanut. Mieluusti olisin hommaa tehnyt, mutta kun olen aamu-uninen, niin se loppui melkein saman tien. Ei ole hyvä juttu, jos ajaa kilometrin kevyen liikenteen väylää eikä muista mitään vaan yhtäkkiä säpsähtää, kun on ympyrään tulossa. Törmäsin minä sillä leikkurilla lauta-aitaan ja kun piti saada leikkuri pysähtymään, niin muistan hyvin, kun aivot lähetti käskyä että pysäytä, mutta kädet eivät tehneet mitään pariin sekuntiin. Niin väsynyt olin. Onneksi leikkuri ei hajonnut. Tässä välissä voisi kiittää lähintä pomoa, joka heti ymmärsi potentiaalisen vaaran ja esti ajohommat. Olisin kyllä kieltäytynyt itsekin ajamasta tuon jälkeen.

Että tämmöisiä kokemuksia on tullut kerättyä.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Sininen vaunukalusto poistui

Suomen rataverkolla ei sitten vanhaa sinistä vaunukalustoa nähdä. Porissa vanha kalusto poistui aikataulukauden vaihtuessa eli 28.3.2015. Sen jälkeen normaalissa liikenteessä tällaisia vaunuja ei näe:

Sininen vaunu

Jo maaliskuun alussa oli osassa taajamajunia siniset vaunut korvattu vanhemmalla IC-kalustolla, tähän tapaan (video):

Taajamajuna H468 lähtee

Noista sinisistä vaunuista ollaan monta mieltä. Oma mielipiteeni on, että ne olivat hyviä, pidin niistä enemmän kuin IC-vaunuista.

Lisäystä. Porin osalta siniset vaunut ovat nyt poistuneet. Viimeinen sinisellä vaunukalustolla ajettu junapari oli H469/H472, kellonajoissa ilmoitettuna viimeinen saapui Poriin kello 17.47 ja viimeinen lähti kello 18.15. Juna koostui veturista Sr1 3003 ja vaunuista Ein 23212, Ein 23213, EFiti 23663 ja Ein 23225.

Myös toiseksi viimeinen junapari oli sinisellä kalustolla: H467 (tuloaika 15.47) ja H470 (lähtöaika 16.15). Junan kokoonpano oli seuraava: Veturina Sr1 3109 ja vaunuina Ein 23270, Ein 23229, EFiti 23654 ja Ep 23259.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Langaton salama käyttöön

Naputtelenpa tässä pari riviä langattoman salaman käyttöönotosta. Tämä ei ole tarkoitettu varsinaiseksi ohjeeksi eri salamalaitteille jo siitäkin syystä, että eri tapoja on monia. Mutta fiksu tyyppi pääsee alkuun oman salamalaitteensa tai -laitteiden kanssa kun hieman soveltaa. Toisaalta, fiksu ei tarvitse mitään ohjeita, ei nämä asiat sentään mitään rakettitiedettä ole. Minä olen onnistunut käyttämään salamalaitteita ihan vain pari sekuntia pähkäilemällä ilman ohjekirjaa, mutta ymmärtääkseni se ei kaikilta onnistu, joten toivottavasti tästä on apua edes jollekin.

Olen käyttänyt esimerkkinä Canonin laitteita.

Ensimmäinen vaihe on luonnollisesti varmistaa, että virtaa on saatavilla eli akut on ladattu tai paristot ovat voimissaan. Studiosalamalaitteiden kanssa on hyvä varmistaa, että sähkölasku on maksettu :-D

Seuraavaksi on saatava laitteet juttelemaan keskenään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lähettävä laite ja vastaanottava laite ovat samalla kanavalla. Tämähän nyt on kai itsestään selvää. Lisäksi vastaanottavan laitteen on oltava orjatilassa, eihän siitä mitään tule, jos kaikki vain lähettävät eikä kukaan ota vastaan :-)


Ylläolevassa kuvassa on vanha Canonin Speedlite ST-E2 -lähetin. Vaikka sillä on ikää jo vuosia, se toimii uudessakin kamerassa, tai ainakin se toimi omassa Canonin EOS 70D -mallissa ihan tuosta vain. Kuvassa virta on kytketty ja kuten näkyy, kanavaksi on valittu 1, joka on tämän mallin oletus.



Seuraavaksi valitaan salamalaitteesta orjatoiminto ja sama kanava kuin lähettimessäkin. Ylläolevassa kuvassa on Canon Speedlite 550EX -salama. Kuten näkyy, alhaalla oleva kytkin on työnnetty slave-asentoon, joka tarkoittaa orjasalama-asentoa. Salaman näytössä on oikeastaan vain yksi tärkeä asia aloittelijan kannalta: kanavanumero. Merkintä CH ja sen alla oleva luku 1 tarkoittavat, että salama on valmiina vastaanottamaan kanavalla yksi. Merkintä SLAVE ja vieressä oleva kirjain A tarkoittavat, että tämä salamalaite kuuluu orjaryhmään A. Ryhmällä ei periaatteessa ole merkitystä näin alkuvaiheessa, mutta esim. Canonin laitteilla joissakin tilanteissa salamalaitteet, jotka kuuluvat ryhmään C eivät välähdä.

Nyt kun lähetin ja salama ovat samalla kanavalla, ei tarvitse muuta kuin kytkeä lähetin kameraan (tässä Canonin tapauksessa kuvan lähetin laitetaan kameran varusteluistiin, siis yläosaan, johon myös salama laitetaan yksinään) ja aloittaa kuvaus. Jos ei muutoksia ole tehty, salamat toimivat nyt automaattisesti kameran ohjaamina, joten teoriassa kuvat pitäisivät olla oikein valotettuja. Mutta käytännössä pientä hienosäätöä tulee ainakin itse tehtyä silloin harvoin kun salamalla kuvaan, mutta se ei nyt kuulu tähän aiheeseen.

Periaate on sama langattomien studiosalamalaitteiden kanssa. Eli vielä kerran: lähetin ja salamalaite samalle kanavalle ja salamalaitteet orja-asentoon eli vastaanottamaan. Jos studiosetissä ei ole käytetty orjatoimintonimitystä, niin sitten vain käyttöohjetta lukemaan, että mikä on vastaava toiminto nimeltään. Jos salamalaite ja kamera on eri valmistajilta, joudutaan (todennäköisesti) valotus hoitamaan käsisäädöillä. Yleensä automaattivalotus toimii vain silloin, kun kaikki laitteet ovat samalta valmistajalta. Näinhän pääsääntöisesti ei ole, jos käytetään studiosalamalaitteita. Silloin luonnollisesti salamalaitteiden välähdysteho säädetään käsin ja kamerasta säädetään sekä aukko että aika käsin siten, että lopullinen valotus on kohdillaan.

Yksi asia on vielä otettava huomioon. Riippuen laitteesta, tiedonsiirto voi tapahtua eri tavoin. Ylläolevat Canonin laitteet juttelevat keskenään infrapunalla, mutta myös radiotaajuutta ja optista järjestelmää on käytössä. Järjestelmästä riippuen näköyhteys laitteiden välillä on joko tarpeen tai sitten ei. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos ulkona kuvaa. Sisätiloissa esim. infrapuna heijastelee seinistä ja muista pinnoista sen verran hyvin, ettei näköyhteyttä välttämättä tarvita lähettimen ja salamalaitteen välillä.

Joissakin uusissa kameroissa on valmiina langaton salamaohjaus. Esim. omassa 70D-mallissa tällainen on ja se on optinen järjestelmä. Sen käyttöönotto ei ole vaikeaa, muutama napsaus valikoissa ja se on valmis käyttöön. Näin se käy:


Nostetaan pikkusalama ylös, siis otetaan käyttöön. Siirrytään valikkoon ja valitaan toinen kohta vasemmalta ja sieltä salamaohjaus.


Seuraavaksi mennään näpertelemään sisäisen salaman asetuksia, kuten ylläolevassa kuvassa.


Valitaan langaton toiminto päälle.


Siellä on kolme vaihtoehtoa, ylläolevan kuvan mukaisesti ulkoinen salama toimii.

Nyt se tärkein vaihe: tarkistetaan, että ylläolevassa kuvassa kanavanumero on sama kuin erillisessä salamalaitteessa. Jos ei ole, niin muutetaan joko salamassa tai kamerassa kanavat vastaamaan toisiaan. Tämän jälkeen poistutaan valikosta ja kuvaus voi alkaa. Kamera hoitelee salaman, käyttäjän ei tarvitse siitä huolehtia. Toki, kun taidot kehittyvät, niin salaman säätöjä voi muunnella melko hyvin.

Ylläolevaa ohjetta kun soveltaa, niin pitäisi muidenkin kameroiden vastaava toiminta lähteä käyntiin.

Vaikka tämä nyt menisi jankuttamiseksi, niin vielä kerran: laitteiden kanavat samoiksi niin lähettävässä kuin vastaanottavissakin laitteissa.

Jos käytössä on vanhempaa laitteistoa, kuten oma studiosalamalaitteistoni on, niin ne ovat langallisia eikä niissä tarvitse välittää kanavanumeroista yhtään mitään. Sen kuin vain johto kiinni ja kuvaamaan. Mutta ei automaattiasetuksilla, vaan käsisäädöillä eli se "pelottava" M-asento :-D

lauantai 2. elokuuta 2014

Porin rautatieaseman lipunmyynti sulkeutui

Pitkään täällä sinniteltiin, mutta nyt on rautatieaseman lipputoimisto sulkenut ovensa. Tarkalleen perjantaina 1.8. kello 18.00. Asemalla ei ole mitään toimintaa matkustajille, vain odotustila on avoinna. Jotkut ovat miettineet, onko tämä yksi askel koko aseman alasajoon, mutta itse en ole valmis ihan noin pitkälle menemään. Uskaltaisin veikata, että junaliikenne Poriin ja Porista toimii vielä tulevaisuudessakin. On täällä kuitenkin tehty parannuksia, ratatöitä tänäkin vuonna ja sähköistys saatiin takavuosina.

Paljon asemalla on myös karsintaa tehty vuosien varrella. Pieni kioski lopetti jo vuosia sitten samoin kuin matkatavarapuoli. IC-liikenne vietiin, mutta se sentään saatiin takaisin. Aika näyttää, mikä on rautatien tulevaisuus täällä Porissa. Omasta mielestäni se on moninkertaisesti valoisampi kuin lentoliikenteen. Jos olisi pakko veikata, niin lentoasema ajetaan alas ennen rautatieasemaa. Mutta kuten vanha sanonta toteaa, ennustaminen on aina vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Canon EOS 70D

Asiakas meni ostamaan puhelinta. Myyjä aloitti innokkaan myyntipuheen ja kehui puhelimen kameraa, nettiä ja vaikka mitä muita toimintoja. Myyjän vetäessä henkeä, asiakas kysyi: "Voiko tällä puhelimella soittaa puheluja?"

Tuo tarina tuli mieleen, kun keväällä päivitin kamerakalustoni. Ostin "edistyneille harrastajille" tarkoitetun mallin: EOS 70D. Aiempi kamerani oli myös kymppisarjaa, 30D. 70D sisältää jos jonkinlaisia toimintoja, joiden tarkoitusperiä en aivan ymmärrä. Ainakin itselleni suurin osa on tarpeetonta tavaraa. Eikä tuo kamera ihan uutta tekniikkaa ole. Tarkennus on kopioitu 7D-mallista, kosketusnäyttö 700D:stä ja WiFi 6D:stä. Kuvankäsittelystä vastaava DIGIC 5+ -prosessori on sekin vanha juttu, joka on nähty ensi kerran mallissa EOS 5D Mark III.

Äkkiseltään tuo 70D on ihan kelvollinen peli, joskin yksi asia on tässä ruvennut ihmetyttämään. Kaikki aiemmat EOS-mallit filmiajoista lähtien ovat tarkentaneet mallikkaasti ja nopeasti, mutta 70D jostain syystä toimii eri tavalla valitessaan itse tarkennuspisteen. Logiikkaa en ole keksinyt, joten olen estänyt kameraa automaattisesti valitsemasta tarkennuspistettä pakottamalla sen käyttämään vain yhtä tarkennuspistettä kerralla. Tällä tavoin olen saanut sen tarkentamaan sinne minne haluan. Toki täytyy myöntää, että aiemmissa omistamissani malleissa noita tarkennuspisteitä on ollut vähemmän. Johtuuko sitten tarkennuspisteiden lukumäärästä vai jostain muusta, mene ja tiedä. Mutta kaipa se on vain mentävä kehityksen mukana, vaikkei sitä kehitystä aina ymmärtäisikään.

Täytyy vain jatkaa harjoittelua. Tässä kamerajutussa on vielä semmoinen lisäjuttu, että ostamani runko toimii virheellisesti. Se ei aina ota terävää kuvaa vaikka tarkennus olisi oikeassa paikassa. Varsinkin raw-kuvaus on käytännössä pois suljettu vaihtoehto. Kunhan se asia saadaan selvitettyä, niin saatan kirjoittaa, miten juttu päättyi. Tätä kirjoitettaessa minulla on lainarunko, joka toimii kunnolla.

No niin, kamera on vaihdettu toimivaan.  Vaan kyllä se vei aikaa ja homma oli kokonaisuudessaan hoidettu kaikkea muuta kuin tyylikkäästi. Varsinkin asiakaspalvelun kannalta katsottuna oli ala-arvoista toimintaa. Mutta juttu on nyt siis saatu päätökseen, joten ei tässä yhteydessä sen enempää. Palautetta olen laittanut asianomaisille tahoille. Toivottavasti ottavat oppia, vaikka rohkenen epäillä.