Ensimmäinen ajokortti, ABC
Ensimmäinen kerta on tietysti se, kun ikää on sen verran, että pääsee aloittamaan autokoulun. Koska olen ollut luokallani aina sieltä nuoremmasta päästä, niin muiden kokemukset olen laittanut korvan taakse. Niinpä sitten aikoinaan valitsin Porin Uuden Autokoulun paikaksi, jossa koulutuksen kävin, koska se oli saanut kehuja muilta. Silloin sai vielä moottoripyörän ajo-oikeuden suoraan, toisessa ääripäässä oli kuorma-auton ajo-oikeus. Valitsin siis itselleni ABC-kortin. Oppitunnit menivät kuta kuinkin rutiininomaisesti, paitsi teoriatunnilla tuppasi hieman väsyttämään ja taisi se tunnin vetäjäkin huomata, että joku täällä pilkkii. Ei kuitenkaan sanonut mitään.
Ajotunnilla oli pari mieleen jäänyttä tapausta. Ensimmäinen on se, kun ajo-opettaja toteaa heti alussa, että sä olet ajanut ennenkin. Sanoin, että en ole. Noo, kyllä sä sen voit myöntää, ei se vaikuta kortin saamiseen, toteaa ope. Siinä sitten muutaman kerran puolin ja toisin oli sellaista juupas-eipäs -väittelyä. Minä en myöntänyt sellaista, mitä en ollut tehnyt ja ajo-ope ei taas voinut ymmärtää, että joku voisi ihan kylmiltään ajaa niin hyvin. Toinen tapaus oli tilanne, jossa harjoiteltiin taskuun peruutusta, siis kuorma-autolla. Opettaja valitsi paikan ja meikäläinen sitten tuuppasi MANin parkkiin. Taskuparkkia oli sanottu hieman vaikeaksi, joten piti oikein kysyä, oliko tämä nyt sitten tässä. Ajo-ope siihen, että tässä tämä, ei tässä näytä ongelmia olevan. Ajo- ja teoriatunnit päättyivät ja sitten kävi ilmi, että oli pakko odottaa, että pääsen ns. inssiin. Jostain syystä jouduin sitä parisen viikkoa odottamaan, kun ikä ei riittänyt, piti olla 18 vuotta täyttänyt. Tämä ei ole vieläkään selvinnyt, miksi muut pääsivät heti ja meikäläinen joutui odottelemaan. Joutuivatko muuta ajamaan enemmän vai sainko minä muita vähemmän ajotunteja?
Mutta kortti tuli heti ekalla yrittämällä. Katsastusmiehen toteamuksen muistan suurin piirtein. Kun siinä ajettiin, niin hän totesi, että hyvin tämä menee ja ilmoitti sitten paikan, jonne mennään tekemään talliinperuutus siten, että piti kääntää autoa 90 astetta. Hyvin meni ja lopuksi katsastaja toteaa, että voi kunpa hänen päivänsä alkaisi aina näin hyvin ja näytti uppoavan mietteihinsä, samalla vielä todeten, että seuraavan joutuu kuitenkin hylkäämään kun se ajaa päin punaisia tai jotain muuta typerää. Hetken aikaa muissa maailmoissa ollessaan säpsähti, palasi takaisin oikeaan aikaan ja teki tarvittavat merkinnät papereihin sekä onnitteli täydellisestä suorituksesta. Harvoin sitä näkee valtion virkamiestä noin liikuttuneessa tilassa!
Ensimmäinen linja-auto- ja pyöräkuormaajakokemus
Seuraava tapaus oli työharjoittelussa Satakunnan Liikenteellä. Ammattikouluissa ei siihen aikaan ollut kunnollisia mahdollisuuksia raskaan kaluston asentajan töitä harjoitella, joten oppilaat olivat sitten oikeissa firmoissa siellä täällä. Valitsin linja-autofirman vain ja ainoastaan sen vuoksi, koska se oli lähin mahdollinen paikka. Ajokortin leima ei ollut kunnolla kuivunut (kortti oli sellainen pahvinen, muistaako kukaan?), kun eräässä koeajotilanteessa asentaja kysyy, onko ajokorttia. Sanoin, että kuormurikortti löytyy. No sehän riittää hyvin ja ennen kuin huomasinkaan, olin ajamassa linja-autoa VT11:llä kohti Tamperetta, joka oli silloin hyvä paikka koeajaa. Siis ilman minkäänlaista ajokokemusta autokoulua lukuunottamatta mennä huristeltiin talvikelillä valtatiellä melkein 80 km/h nopeudella. Hyvin meni, ei siinä mitään.
Myöhemmin olin toisessa työharjoittelupaikassa, jossa kysyttiin, oletko ennen pyöräkuormaajaa ajanut. Minä siihen, että en ole. Vastaus oli, että pian olet. Ei muuta kuin Volvon hyttiin ja sitten sain pikaopetuksen, joka meni suunnilleen näin ja kesti 10 sekuntia: Tuosta kauha nousee ja laskee, tuosta kippaa, tuossa on käsijarru, eteen ja taakse, tuohon älä koske, se on pikalukitus. Mä lähden nyt ostamaan varaosia, koita pärjätä. Ja sitten ukko hyppäsi alas kysymättä onko kysyttävää. Ilmeisesti tulen hyvin toimeen pyöräkuormaajien kanssa, koska muutaman minuutin kuluttua huomasin katsovani kauhan liikkeitä enkä vipuja.
Yhdistelmäkortti, ABECE
Opiskelut oli saatu päätökseen, joten oli suoritettava varusmiespalvelus. En meinannut millään päästä kutsuntoja pidemmälle, mutta toisella kerralla ilmoitin, että joko vapautat nyt tai sitten laitat jonnekin, en minä rupea täällä hyppimään joka vuosi, tai edes joka toinen vuosi. Ongelma oli astma, joka aiemmin oli nimetty rasitusastmaksi ja nyt ne pelkäsi kauheasti, miten käy, jos astmaattisen laittaa varusmieheksi. Laittoivat sitten kirjuriksi Niinisaloon, koska siellä ollaan ymmärtäväisiä. Kun sitten virallisempi paperi tuli, oli siellä kuljetuspatterin varapäällikön allekirjoittama lappu, jossa toivotettiin tervetulleeksi kuljetuspatteriin, sotilaskuljettajaksi. Mitä ihmettä, kirjurihan musta piti tulla. No, sinne mentiin ja kahdeksan kuukauden alkuperäinen aika muuttui yhdentoista kuukauden mittaiseksi.
Jokaiselle pyrittiin saamaan yhdistelmäkortti, joten sitä minäkin sitten rupesin suorittamaan. Eräs ajotunti meinasi muodostua ongelmaksi, kun ajo-opettaja, joku kapiainen, sai jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Ajo-opetus annettiin täällä Porissa ja oltiin kääntymässä nuokkarin kulmalta vasemmalle Isolinnankadulta kohti Vähälinnankatua. Talviaika ja kiitettävästi lunta, joten aurausvalleja oli. Siinä Isouusikadulla oltaessa kapiainen pelästyy ja sanoo, että ei hänen tänne pitänyt käskeä kääntymään. Pysäyttäkää auto. No, minä teen työtä käskettyä ja ajo-ope rupeaa hermoilemaan, että mites tästä nyt selvitään kun ei tämä tuosta mahdu kääntymään ja tultiin jo koko yhdistelmän mittakin, että ei voi peruuttaakaan ja voi voi sentään. Meikäläinen odottaa ja seuraa tilannetta. Luulin jo, että ajo-opettaja saa vähintään sydänkohtauksen tai jotain muuta. Mitään järkevää ei kuitenkaan ollut tulossa ja peilistä katsoin, että pari henkilöautoa oli jo taakse tullut. Sitten totesin, että me tukitaan tie ja kyllä tästä nyt on vain mentävä. "Mutta ei tämä mahdu tuosta kääntymään", toteaa kapiainen silmin nähden hermostuneesti. Tein nopean tilannearvion ja totesin, että tähän ei jäädä makaamaan vaan nyt mennään ja kyllä tämä tuosta taittuu, tilaa on ihan riittävästi. Lupaa odottamatta tuikkasin Sisussa vaihteen päälle ja lähdin etenemään. Ihme kyllä, kapiainen oli ihan hiljaa ja seurasi tilannetta, ehkä joku hiljainen "ei tämä onnistu" mutina taisi suusta tulla. Hitaasti ja huolellisesti ajoin risteykseen ja käänsin yhdistelmän Vähälinnankadulle. Kysyin, että minne nyt ajetaan. Voi hyvänen aika sitä kapiaisen ilmettä, kun olin laakista ajanut täysperäyhdistelmän risteyksen läpi kolhimatta mihinkään. Sehän äityi oikein kiittelemään(!) ja totesi lopuksi, että en olisi itse uskaltanut yrittää. Jäi kyllä aika huono kuva tuosta ukosta ja jos kaikki muutkin liikenneopettajat intissä olivat tuota tasoa, niin ei hyvältä kuulosta. Ei voi olla niin, että tyyppi (siis minä), joka on ensimmäisiä ajotunteja ottamassa, ilman minkäänlaista kokemusta yhdistelmästä, pystyy hahmottamaan asiat paremmin kuin ammattilainen, tai siis mukamas ammattilainen. Sen lisäksi, ettei ukosta ollut ajo-opettajaksi, ei siitä olisi varmaan tosipaikan tullen ollut sotilaaksikaan. Ensimmäisten ammusten tippuessa olisi varmaan juossut äiteensä helmoihin.
Kaikki meni tuota ajotuntia lukuunottamatta hyvin, mutta "inssi" ei mennyt läpi. Syytä en tiedä vieläkään. Vaan oli se kyllä hauska ilme sillä kapiaisella (eri kuin tuossa aiemmin ollut), joka tuli lisätunteja antamaan. Kiipesi hyttiin, katsoi minua ja kysyi mitäs te täällä teette. Sanoin, että lisätunteja pitäisi ottaa. Kapiainen katsoo meikäläistä, selaa papereita ja välillä katsoo minua ja mutisee, että sehän meni ihan hyvin, ei teidän kuulu täällä olla. Kukas se inssi on oikein ollut (paperien selausta jälleen kerran). Ai tuo, no se ei nyt periaatteestakaan ketään eka kerralla päästä läpi. Nyt kapiainen jo rentoutui ja hymyssä suin totesi, että onhan se tietysti kivempi olla täällä lämpimässä hytissä kuin lumessa tetsaamassa. Sanoin, että niin on. Sitten ajeltiin huvin vuoksi sinne tänne, mitään lisäoppia en saanut kun en kuulemma tarvinnut. Ja se "inssi" meni toisella läpi puhtain paperein ilman ensimmäistäkään virhettä.
Linja-autokortti, ABECEDE
Intin jälkeen olin työllistämistuella puoli vuotta autoja katsastamassa, mutta koska se oli tukipaikka, siihen oli pakko ottaa aina uusi puolen vuoden välein. Niin minäkin sitten päätin, että kokeillaan, josko pääsisi linja-autokurssille. Porin työkkäriin siis ja odottelun jälkeen pääsin jonkun äijän kanssa juttelemaan. Tässä tulikin sitten pienimuotoinen ongelma. Se äijänketale ei meinannut millään antaa hakupapereita (silloin ei ollut nettihakumahdollisuutta) vaan sanoi, että ihan turha sun on hakea, kun et kuitenkaan pääse. Minä siihen, että pääsen tai en, mutta yritän kuitenkin. Niin mutta kun pälä pälä sitä ja pälä pälä tätä. Aikamme siinä väiteltiin ja koska en ole ikinä työkkärin porukasta pitänyt, niin rupesin minäkin jo hermostumaan. Sanoin, että sinä et päätä, kuka pääsee, vaan päätöksen tekee Huittisten työkkäri, joten anna ne hakupaperit. Ei auttanut, vaan äijä höpöttää niitä näitä. Sanoin, että en lähde täältä ennen kuin saan hakupaperit. Vieläkin yritti jotain, mutta istuin tuolissa hiljaa ja odotin. Äijä vissiin totesi, että eihän tuosta pääse eroon muuta kuin paperit antamalla, joten vihdoin ja viimein antoi ja minä häivyin saman tien. Kävi niin, että pääsin ensiyrittämällä Huittisiin. Kovin Porin työkkäri yritti estää, mutta kun ei anna periksi, niin voi onnistuakin, ainakin joskus. Eikä muuten ole mitään hyvää sanottavaa kyseisestä suojatyöpaikkapuulaakista vieläkään. Niin että ärrin ja murrin. :-(
No siis, kurssille pääsin ja siellä oli tapana, että "inssiin" pääsevät sitä mukaa ne, jotka opettajien mielestä ovat valmiit. Jotain kai kertoo se, että olin ensimmäisenä erään toisen kanssa. Tällä toisella kaverilla oli vuosien kokemus täysperävaunulla ajamisesta. Meidän jälkeen tuli pieni tauko, ennen kuin seuraavat pääsivät. Sain siis linja-auton ajo-oikeuden ensimmäisenä tuon rahtipuolen ammattilaisen kanssa. Ilmeisesti ei ihan putkeen kuitenkaan mennyt, kun tutkinnon vastaanottaja ajonäytteen jälkeen rupesi kyselemään outoja. Jotain siihen vastailin ja sain siis kortin, mutta myöhemmin ajo-opettaja totesi: "et ole ikinä noin huonosti ajanut". Krhm, jaa. Ei kuitenkaan kovin huonosti voinut mennä, kun kortin sain. :-D Sen jälkeen olinkin noin 13 vuotta täystyöllistetty linja-autonkuljettaja, josta siis kiitos ei kuulu työkkärille vaan itselleni, kun jaksoin olla sitkeä. TE-keskusten ainoa tarkoitus tuntuukin olevan työttömien pitäminen työttöminä.
Ruohonleikkuri (Grasshopper)
Keväällä 2015 sain tukipaikan Porin kaupungilta. Tarkoitus oli ajella ruohonleikkuria. Siinä kun työkoneeseen perehdytettiin, niin jotenkin tuntui laite heti helppokäyttöiseltä vaikken ollut ikinä ruohonleikkuria ajanut. Sitä en ymmärrä, miksi siinä piti niin kauan sitä juttua lykätä, taisi mennä 20 minuuttia, ehkä enemmänkin. Koko homma olisi ollut parissa minuutissa ohi, eihän siinä nyt kuitenkaan mitään moottoriremonttia ollut tarkoitus opetella tekemään. Omaksuin siis laitteen saman tien eikä se ongelmia tuottanut. Mieluusti olisin hommaa tehnyt, mutta kun olen aamu-uninen, niin se loppui melkein saman tien. Ei ole hyvä juttu, jos ajaa kilometrin kevyen liikenteen väylää eikä muista mitään vaan yhtäkkiä säpsähtää, kun on ympyrään tulossa. Törmäsin minä sillä leikkurilla lauta-aitaan ja kun piti saada leikkuri pysähtymään, niin muistan hyvin, kun aivot lähetti käskyä että pysäytä, mutta kädet eivät tehneet mitään pariin sekuntiin. Niin väsynyt olin. Onneksi leikkuri ei hajonnut. Tässä välissä voisi kiittää lähintä pomoa, joka heti ymmärsi potentiaalisen vaaran ja esti ajohommat. Olisin kyllä kieltäytynyt itsekin ajamasta tuon jälkeen.
Että tämmöisiä kokemuksia on tullut kerättyä.
