maanantai 7. marraskuuta 2016

Kameran valotusohjelmat

Jos on joskus tullut ihmeteltyä (järjestelmä)kameran pyöritettävässä nupissa tai pienessä näytössä olevia P, M ja muita merkkejä niin tämä blogiteksti yrittää selventää asiaa.

Eri kameramerkeillä on hieman eri tapa toteuttaa asiat. Canon on suosinut pyöriteltävää nuppia kameran päällä, Nikon käyttää sekä nuppia että mode-näppäintä ja näyttöä (eli ohjauspaneelia kuten sitä D810 käytöohjeessa kutsutaan) hieman mallista riippuen. Nikonin tapa käyttää nappia ja näyttöä on käytössä myös Canon 1D Mk IV -mallissa. Alla kaksi esimerkkiä Canonilta.

C-kirjain allaolevassa 70D-kuvassa ei tarkoita valotusohjelmaa, vaan siihen voidaan tallettaa erilaisia asetuksia niin, että ne ovat nopeasti käytössä. Tähän kuuluu mm. mukautetut toimintoasetukset.

Canon EOS 70D

Canon G11
































70D-mallissa valittu ohjelma on se, joka on nupin oikealla puolella näkyvän valkoisen merkin kohdalla, G11:ssä valkoinen merkki näkyy vasemmalla puolella. Molemmissa kameroissa on kuvassa valittuna P-ohjelma.

Uuden kameran ohjelmaksi on tehtaalla yleensä valittu täysautomaattiohjelma, joka on merkitty vihreällä. 70D:ssä se on merkkitty vihreän suorakulmion sisällä olevalla vihreällä A-kirjaimella (vihreä väri ei kuvassa kokonaan näy), G11:ssä vihreällä pohjalla olevalla AUTO-sanalla ja Nikon D5300-mallissa kamerankuvalla, jonka yläpuolella on AUTO-sana.


Täysautomaattiohjelma.


Tämä ohjelma on nimensä mukaisesti täysin automaattinen. Käyttäjällä ei käytännössä ole mitään vaikutusta kameran säätöihin, ainoastaan kuvanottohetki on käyttäjän päätettävissä (hieman liioitellusti).

Ohjelma useimmiten estää RAW-kuvan käytön. Mahdollinen HDR ei sekään välttämättä ole käytössä, salamaa käytetään automaattisesti jne. Kameran käyttöohjetta kannattaa tutkia, mitä kaikkea tässä tilassa jää käyttäjän saavuttamattomiin. Yleensä suurin osa toiminnoista.

Suorakaide, jossa on salama yliviivattuna (Canon 70D) tai ympyrän sisällä oleva yliviivattu salama (Nikon D5300) tai muu vastaava merkintä tarkoittaa käytännössä tätä samaa täysautomaattiohjelmaa, mutta tässä tilassa salama ei välähdä.

P-ohjelma (Program Auto Expose tai Program AE, Ohjelmoitu automaattivalotus)


Tämä on käytännössä automaattinen valotusohjelma siinä mielessä, että kamera valitsee edelleen itse aukon, ajan jne. mutta jättää käyttäjälle enemmän valtaa. Salama ei välähdä vaikka olisi kuinka pimeää, RAW-kuvaus on käytössä, ISO-herkkyyttä voi itse muuttaa jne. Erityisen kätevää on ns. ohjelmansiirto, jolla käyttäjä voi kuvakohtaisesti säätää aukon ja ajan arvoja toisenlaisiksi kuin kamera on valinnut kuitenkin niin, että valotus pysyy samana.


Suljinajan valinta (Tv tai S)


Tästä käytetty nimitys hieman vaihtelee valmistajasta riippuen. Kyseessä on suljinajan valinta, jossa käyttäjä valitsee valotukseen käytettävän ajan ja kamera siihen sopivan aukon. Tämä on siis eräänlainen puoliautomaattinen kuvaustila.

Tv (Time value) tarkoittaa aika-arvoa ja S (Shutter Speed) suljinaikaa, mutta kyse on samasta asiasta. Myös suljinajan esivalinta -nimitys on käytössä.

Aukon valinta (Av tai A)


Tämä tarkoittaa, että käyttäjä valitsee käytettävän aukon ja kamera siihen sopivan suljinajan. Samanlainen puoliautomaattinen kuvaustila kuin Tv/S, nyt vain valitaan ajan sijasta aukko.

Av tulee sanoista Aperture Value ja tarkoittaa aukkoarvoa.


Käsisäätöinen valotus (M)


Tässä tilassa käyttäjä tekee kaiken ja kamera toteuttaa. Kamera kyllä varoittaa, jos jokin ei ole sen mielestä kohdallaan, mutta ei estä kuvan ottoa eikä tee mitään korjauksia. Jos siis käyttäjä tekee säädöt täysin pieleen, tuloksena on ääritapauksessa joko täysin musta tai valkoinen "kuva" riippuen siitä, menikö ali- vai ylivalotuksen puolelle.

M tulee sanasta Manual, käsikäyttöinen.

Aikavalotus (B, lyhenne sanasta bulb)


Tämä on tila, jossa suljin pysyy auki niin kauan kuin laukaisin pidetään pohjassa. Jos valintakiekosta ei löydy tätä, se voi löytyä M-ohjelman takaa kuten Nikonin D5300-mallissa, jossa suljinajan valintaa säädetään niin kauan kunnes näyttöön tulee ajan sijasta teksti bulb.

Erityiskohdetila (SCN, lyhenne sanasta scene)


Nämä ovat automaattisia ohjelmia, jotka on pyritty optimoimaan tietyntyyppisille kuvaustilanteille. Aiemmissa Canonin malleissa oli eri paikka eri ohjelmille kiekon reunoilla, mutta 70D:ssä ne ovat tuon yhden kohdan takana. Nikonin D5300-mallissa on edelleen osalle oma paikkansa kiekolla, mutta osa on laitettu SCENE-sanan kohdalle.

Tämän kohdan takaa löytyy erilaisia kuvausohjelmia, joten kameran oman käyttöoppaan tutkiminen on paikallaan.

Esimerkkeinä näistä tiloista on lähikuvaus (kamera sallii tarkennuksen hyvin lähelle), muotokuvaus (kamera pyrkii käyttämään suurinta aukkoa lyhyen terävyysalueen saamiseksi), maisemakuvaus (kamera pyrkii käyttämään pienintä aukkoa laajan terävyysalueen saamiseksi), urheilukuvaus (kamera pyrkii käyttämään mahdollisimman nopeaa suljinaikaa liikkeen pysäyttämiseksi) ja yökuvaus (kamera käyttää pitkää valotusaikaa ja usein myös salamaa).

Luova automaattikuvaus (CA), Canon 70D


Tämän perimmäistä tarkoitusta en ole oikein ymmärtänyt. Siinä käyttöohjeen mukaan voi muuttaa kuvan tunnelmaa ym. haluamikseen, jotka sitten kaiketi ovat aina käytössä tässä tilassa. Minusta jotenkin turha toiminto kamerassa.

Erikoistehosteet (EFFECTS), Nikon D5300


Tästä löytyy erilaisia valmiita tehostekeinoja kuviin. Kun kuva on otettu, kamera lisää siihen halutun tehosteen. Tällaisia ovat mm. lelukamera- ja miniatyyritehoste.

Vastaavia tehosteita löytyy Canon 70D-kamerasta näin: ota kuva, avaa valikko, siirry oikealle ensimmäiseen play-napin näköiseen kohtaan (väri muuttuu punaisesta siniseksi), valitse luovat suotimet, paina set-nappia ja valitse haluttu tehoste.


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Ennakkoluuloja(ko) bussikuskeista rahtipuolella?

Hain aikoinaan yhtä kuskin paikkaa ja pääsin jopa haastatteluun. Haastattelussa alkoi tuntua heti alussa siltä, että isäntä ei haluakaan meikäläistä. Juttu pyöri ja pyöri kunnes sitten isäntä rohkaistuu toteamaan ison ongelmansa. Keskustelu meni suunnilleen näin:

Isäntä: Mahdatko sä osata ajaa kuorma-autoa kun sä oot vaan bussikuski?
Minä (todettuani etten pääse tähän paikkaan): Kuule, jos olen ajanut 14,5-metristä, 3-akselista pikavuoroautoa Helsingissä pahimpaan iltapäiväruuhkan aikaan eikä ole tuntunut missään, niin ihan tosissasiko luulet, etten selviä ton sun pikkuautos (pieni 2-akselinen jakoauto) kanssa Porissa, jossa ei edes tiedetä, mitä ruuhka tarkoittaa?
Isäntä, selvästi hätkähtäen ja nikotellen: Niin, no, juu öh... mä en tainnut nyt ajatella loppuun asti.
Minä: Juu, et kyllä ajatellut yhtään mitään.
Isäntä: Otan sitten yhteyttä, jos pääset.

En päässyt, se kävi selväksi jo haastattelun alkumetreillä.

Eikä tuo ole ainoa kerta, saman olen vuosien mittaan kuullut muutamankin kerran.

Mistä ihmeestä rahtipuolelle on tullut noin kova epäluulo siitä, ettei linjurikuski osaa ajaa kuorma-autoa? Voisiko joku selvittää? Ihan oikeasti nyt, kertokaa mulle.

Säiliöpuoli on kanssa urbaanin legendan mukaan ihan ihmeellistä ja yliluonnollista touhua:
Eräs isäntä ihmetteli kovin, miten mahtaisin pärjätä säiliöpuolella, kun se on niin oma maailmansa. Mutta kun sitten kysyin, miten se on oma maailma, niin vastausta ei tullut, ei edes yritystä. Taisi olla vaikea kysymys (pahus kun työnhakija kysyy vaikeita). Eräs toinen isäntä sentään vastasi kysymykseen toteamalla, että "no eihän se oikeastaan olekaan, on mulla pari suoraan kurssilta tullutta ja nekin on pärjänneet ilman aiempaa kokemusta, toinen on nainen". En vain tiedä, miten sukupuoli tähän liittyy.

On joukossa sentään fiksujakin isäntiä. Olin erästä paikkaa katsomassa ja siinä sitten käytiin kärry hakemassa perään. Työhaastattelu siis suoritettiin tien päällä ja samalla tuli annettua ajonäyte. No, jotenkin vaistosin, että apukuskin paikalta nyt tarkkaan katsotaan ja seurataan, mitä toi "vaan bussikuski" oikein tekee. Kun täysperä saatiin 2-tielle ja jo vähän vauhtiakin, niin apukuskin paikalta todetaan, että "kyllä sä ajaa osaat" ja tuntui kuin olisi isäntä rentoutunut ihan kokonaan. Juttukin rupesi olemaan jotenkin vapaampaa, tai ainakin siltä tuntui.

Häneltä kysyin tuota säiliöpuolen ihmeellisyyttä ja hän kertoi oman kokemuksensa perusteella, että ei siinä ole mitään ihmeellistä. Yritin jotain perusteita löytää kysymällä, että onko se ihmeellisyys siinä, että neste tuppaa liikkumaan ja vaikkapa jarrutuksessa tuntuu, että auto menee eikä pysää. Mutta ei kuulemma, ne on niin pieniä voimia loppujen lopuksi, että siihen tottuu parin risteyksen jälkeen, jolloin sitä ei enää tietoisesti ajattele. Mitään todellista perustetta esittää moisia ei hänen mukaansa ole.

Jaa se työpaikka? Hän olisi ottanut töihin, mutta kävi ilmi, että työpäivä olisi alkanut aamuneljältä, ehkä jo aiemminkin. Se ei oikein sovi tällaiselle aamu-uniselle. Oli siinä vielä toinenkin haittapuoli: maanantaina kun lopettaa, ei vielä tiedä, onko keskiviikko työpäivä ja jos on, niin minne päin olisi suunta.

Jos mennään oikein ääripäähän fiksujen isäntien osalta, niin eräs olisi tarjonnut parin, kolmen viikon keikkaa ulkomaille. Toinen auto olisi erään muualta saamani tiedon mukaan ollut juuri pakasta vedetty. Että kyllä ne jotkut luottavat tuliterän rahtirattaansa tuntemattomalle ja vieläpä ulkomaan ajoon, josta mulla ei ole mitään hajua (kiitos muuten luottamuksesta, jos tämän luet). Olisin voinut jopa lähteä, mutta varoaika oli niin lyhyt, että en ehtinyt valmistautua. Tuttu suositteli, että Soneran liittymällä tulee reissut paljon halvemmaksi puhelujen suhteen kuin mun nykyisellä Saunalahden liittymällä, että semmoinenkin olis pitänyt hommata ja läjä käteistä, kun en luottokorttia omista. Harmittaa, kun meni niin viime tippaan Facebookin sekoilun takia. Mutta toisaalta, on ehkä parempi jättää noi ulkomaan ajot niille, jotka ne paremmin hallitsevat, ainakin näin aluksi. Kun nyt pääsisi edes kotimaassa rahtia kuskaamaan.


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Muisteluita

Muistelenpa tässä aikoja, jolloin olen päässyt kokeilemaan erilaisten ajoneuvojen ja työkoneiden ajamista.

Ensimmäinen ajokortti, ABC


Ensimmäinen kerta on tietysti se, kun ikää on sen verran, että pääsee aloittamaan autokoulun. Koska olen ollut luokallani aina sieltä nuoremmasta päästä, niin muiden kokemukset olen laittanut korvan taakse. Niinpä sitten aikoinaan valitsin Porin Uuden Autokoulun paikaksi, jossa koulutuksen kävin, koska se oli saanut kehuja muilta. Silloin sai vielä moottoripyörän ajo-oikeuden suoraan, toisessa ääripäässä oli kuorma-auton ajo-oikeus. Valitsin siis itselleni ABC-kortin. Oppitunnit menivät kuta kuinkin rutiininomaisesti, paitsi teoriatunnilla tuppasi hieman väsyttämään ja taisi se tunnin vetäjäkin huomata, että joku täällä pilkkii. Ei kuitenkaan sanonut mitään.

Ajotunnilla oli pari mieleen jäänyttä tapausta. Ensimmäinen on se, kun ajo-opettaja toteaa heti alussa, että sä olet ajanut ennenkin. Sanoin, että en ole. Noo, kyllä sä sen voit myöntää, ei se vaikuta kortin saamiseen, toteaa ope. Siinä sitten muutaman kerran puolin ja toisin oli sellaista juupas-eipäs -väittelyä. Minä en myöntänyt sellaista, mitä en ollut tehnyt ja ajo-ope ei taas voinut ymmärtää, että joku voisi ihan kylmiltään ajaa niin hyvin. Toinen tapaus oli tilanne, jossa harjoiteltiin taskuun peruutusta, siis kuorma-autolla. Opettaja valitsi paikan ja meikäläinen sitten tuuppasi MANin parkkiin. Taskuparkkia oli sanottu hieman vaikeaksi, joten piti oikein kysyä, oliko tämä nyt sitten tässä. Ajo-ope siihen, että tässä tämä, ei tässä näytä ongelmia olevan. Ajo- ja teoriatunnit päättyivät ja sitten kävi ilmi, että oli pakko odottaa, että pääsen ns. inssiin. Jostain syystä jouduin sitä parisen viikkoa odottamaan, kun ikä ei riittänyt, piti olla 18 vuotta täyttänyt. Tämä ei ole vieläkään selvinnyt, miksi muut pääsivät heti ja meikäläinen joutui odottelemaan. Joutuivatko muuta ajamaan enemmän vai sainko minä muita vähemmän ajotunteja?

Mutta kortti tuli heti ekalla yrittämällä. Katsastusmiehen toteamuksen muistan suurin piirtein. Kun siinä ajettiin, niin hän totesi, että hyvin tämä menee ja ilmoitti sitten paikan, jonne mennään tekemään talliinperuutus siten, että piti kääntää autoa 90 astetta. Hyvin meni ja lopuksi katsastaja toteaa, että voi kunpa hänen päivänsä alkaisi aina näin hyvin ja näytti uppoavan mietteihinsä, samalla vielä todeten, että seuraavan joutuu kuitenkin hylkäämään kun se ajaa päin punaisia tai jotain muuta typerää. Hetken aikaa muissa maailmoissa ollessaan säpsähti, palasi takaisin oikeaan aikaan ja teki tarvittavat merkinnät papereihin sekä onnitteli täydellisestä suorituksesta. Harvoin sitä näkee valtion virkamiestä noin liikuttuneessa tilassa!

Ensimmäinen linja-auto- ja pyöräkuormaajakokemus


Seuraava tapaus oli työharjoittelussa Satakunnan Liikenteellä. Ammattikouluissa ei siihen aikaan ollut kunnollisia mahdollisuuksia raskaan kaluston asentajan töitä harjoitella, joten oppilaat olivat sitten oikeissa firmoissa siellä täällä. Valitsin linja-autofirman vain ja ainoastaan sen vuoksi, koska se oli lähin mahdollinen paikka. Ajokortin leima ei ollut kunnolla kuivunut (kortti oli sellainen pahvinen, muistaako kukaan?), kun eräässä koeajotilanteessa asentaja kysyy, onko ajokorttia. Sanoin, että kuormurikortti löytyy. No sehän riittää hyvin ja ennen kuin huomasinkaan, olin ajamassa linja-autoa VT11:llä kohti Tamperetta, joka oli silloin hyvä paikka koeajaa. Siis ilman minkäänlaista ajokokemusta autokoulua lukuunottamatta mennä huristeltiin talvikelillä valtatiellä melkein 80 km/h nopeudella. Hyvin meni, ei siinä mitään.

Myöhemmin olin toisessa työharjoittelupaikassa, jossa kysyttiin, oletko ennen pyöräkuormaajaa ajanut. Minä siihen, että en ole. Vastaus oli, että pian olet. Ei muuta kuin Volvon hyttiin ja sitten sain pikaopetuksen, joka meni suunnilleen näin ja kesti 10 sekuntia: Tuosta kauha nousee ja laskee, tuosta kippaa, tuossa on käsijarru, eteen ja taakse, tuohon älä koske, se on pikalukitus. Mä lähden nyt ostamaan varaosia, koita pärjätä. Ja sitten ukko hyppäsi alas kysymättä onko kysyttävää. Ilmeisesti tulen hyvin toimeen pyöräkuormaajien kanssa, koska muutaman minuutin kuluttua huomasin katsovani kauhan liikkeitä enkä vipuja.

Yhdistelmäkortti, ABECE


Opiskelut oli saatu päätökseen, joten oli suoritettava varusmiespalvelus. En meinannut millään päästä kutsuntoja pidemmälle, mutta toisella kerralla ilmoitin, että joko vapautat nyt tai sitten laitat jonnekin, en minä rupea täällä hyppimään joka vuosi, tai edes joka toinen vuosi. Ongelma oli astma, joka aiemmin oli nimetty rasitusastmaksi ja nyt ne pelkäsi kauheasti, miten käy, jos astmaattisen laittaa varusmieheksi. Laittoivat sitten kirjuriksi Niinisaloon, koska siellä ollaan ymmärtäväisiä. Kun sitten virallisempi paperi tuli, oli siellä kuljetuspatterin varapäällikön allekirjoittama lappu, jossa toivotettiin tervetulleeksi kuljetuspatteriin, sotilaskuljettajaksi. Mitä ihmettä, kirjurihan musta piti tulla. No, sinne mentiin ja kahdeksan kuukauden alkuperäinen aika muuttui yhdentoista kuukauden mittaiseksi.

Jokaiselle pyrittiin saamaan yhdistelmäkortti, joten sitä minäkin sitten rupesin suorittamaan. Eräs ajotunti meinasi muodostua ongelmaksi, kun ajo-opettaja, joku kapiainen, sai jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Ajo-opetus annettiin täällä Porissa ja oltiin kääntymässä nuokkarin kulmalta vasemmalle Isolinnankadulta kohti Vähälinnankatua. Talviaika ja kiitettävästi lunta, joten aurausvalleja oli. Siinä Isouusikadulla oltaessa kapiainen pelästyy ja sanoo, että ei hänen tänne pitänyt käskeä kääntymään. Pysäyttäkää auto. No, minä teen työtä käskettyä ja ajo-ope rupeaa hermoilemaan, että mites tästä nyt selvitään kun ei tämä tuosta mahdu kääntymään ja tultiin jo koko yhdistelmän mittakin, että ei voi peruuttaakaan ja voi voi sentään. Meikäläinen odottaa ja seuraa tilannetta. Luulin jo, että ajo-opettaja saa vähintään sydänkohtauksen tai jotain muuta. Mitään järkevää ei kuitenkaan ollut tulossa ja peilistä katsoin, että pari henkilöautoa oli jo taakse tullut. Sitten totesin, että me tukitaan tie ja kyllä tästä nyt on vain mentävä. "Mutta ei tämä mahdu tuosta kääntymään", toteaa kapiainen silmin nähden hermostuneesti. Tein nopean tilannearvion ja totesin, että tähän ei jäädä makaamaan vaan nyt mennään ja kyllä tämä tuosta taittuu, tilaa on ihan riittävästi. Lupaa odottamatta tuikkasin Sisussa vaihteen päälle ja lähdin etenemään. Ihme kyllä, kapiainen oli ihan hiljaa ja seurasi tilannetta, ehkä joku hiljainen "ei tämä onnistu" mutina taisi suusta tulla. Hitaasti ja huolellisesti ajoin risteykseen ja käänsin yhdistelmän Vähälinnankadulle. Kysyin, että minne nyt ajetaan. Voi hyvänen aika sitä kapiaisen ilmettä, kun olin laakista ajanut täysperäyhdistelmän risteyksen läpi kolhimatta mihinkään. Sehän äityi oikein kiittelemään(!) ja totesi lopuksi, että en olisi itse uskaltanut yrittää. Jäi kyllä aika huono kuva tuosta ukosta ja jos kaikki muutkin liikenneopettajat intissä olivat tuota tasoa, niin ei hyvältä kuulosta. Ei voi olla niin, että tyyppi (siis minä), joka on ensimmäisiä ajotunteja ottamassa, ilman minkäänlaista kokemusta yhdistelmästä, pystyy hahmottamaan asiat paremmin kuin ammattilainen, tai siis mukamas ammattilainen. Sen lisäksi, ettei ukosta ollut ajo-opettajaksi, ei siitä olisi varmaan tosipaikan tullen ollut sotilaaksikaan. Ensimmäisten ammusten tippuessa olisi varmaan juossut äiteensä helmoihin.

Kaikki meni tuota ajotuntia lukuunottamatta hyvin, mutta "inssi" ei mennyt läpi. Syytä en tiedä vieläkään. Vaan oli se kyllä hauska ilme sillä kapiaisella (eri kuin tuossa aiemmin ollut), joka tuli lisätunteja antamaan. Kiipesi hyttiin, katsoi minua ja kysyi mitäs te täällä teette. Sanoin, että lisätunteja pitäisi ottaa. Kapiainen katsoo meikäläistä, selaa papereita ja välillä katsoo minua ja mutisee, että sehän meni ihan hyvin, ei teidän kuulu täällä olla. Kukas se inssi on oikein ollut (paperien selausta jälleen kerran). Ai tuo, no se ei nyt periaatteestakaan ketään eka kerralla päästä läpi. Nyt kapiainen jo rentoutui ja hymyssä suin totesi, että onhan se tietysti kivempi olla täällä lämpimässä hytissä kuin lumessa tetsaamassa. Sanoin, että niin on. Sitten ajeltiin huvin vuoksi sinne tänne, mitään lisäoppia en saanut kun en kuulemma tarvinnut. Ja se "inssi" meni toisella läpi puhtain paperein ilman ensimmäistäkään virhettä.

Linja-autokortti, ABECEDE


Intin jälkeen olin työllistämistuella puoli vuotta autoja katsastamassa, mutta koska se oli tukipaikka, siihen oli pakko ottaa aina uusi puolen vuoden välein. Niin minäkin sitten päätin, että kokeillaan, josko pääsisi linja-autokurssille. Porin työkkäriin siis ja odottelun jälkeen pääsin jonkun äijän kanssa juttelemaan. Tässä tulikin sitten pienimuotoinen ongelma. Se äijänketale ei meinannut millään antaa hakupapereita (silloin ei ollut nettihakumahdollisuutta) vaan sanoi, että ihan turha sun on hakea, kun et kuitenkaan pääse. Minä siihen, että pääsen tai en, mutta yritän kuitenkin. Niin mutta kun pälä pälä sitä ja pälä pälä tätä. Aikamme siinä väiteltiin ja koska en ole ikinä työkkärin porukasta pitänyt, niin rupesin minäkin jo hermostumaan. Sanoin, että sinä et päätä, kuka pääsee, vaan päätöksen tekee Huittisten työkkäri, joten anna ne hakupaperit. Ei auttanut, vaan äijä höpöttää niitä näitä. Sanoin, että en lähde täältä ennen kuin saan hakupaperit. Vieläkin yritti jotain, mutta istuin tuolissa hiljaa ja odotin. Äijä vissiin totesi, että eihän tuosta pääse eroon muuta kuin paperit antamalla, joten vihdoin ja viimein antoi ja minä häivyin saman tien. Kävi niin, että pääsin ensiyrittämällä Huittisiin. Kovin Porin työkkäri yritti estää, mutta kun ei anna periksi, niin voi onnistuakin, ainakin joskus. Eikä muuten ole mitään hyvää sanottavaa kyseisestä suojatyöpaikkapuulaakista vieläkään. Niin että ärrin ja murrin. :-(

No siis, kurssille pääsin ja siellä oli tapana, että "inssiin" pääsevät sitä mukaa ne, jotka opettajien mielestä ovat valmiit. Jotain kai kertoo se, että olin ensimmäisenä erään toisen kanssa. Tällä toisella kaverilla oli vuosien kokemus täysperävaunulla ajamisesta. Meidän jälkeen tuli pieni tauko, ennen kuin seuraavat pääsivät. Sain siis linja-auton ajo-oikeuden ensimmäisenä tuon rahtipuolen ammattilaisen kanssa. Ilmeisesti ei ihan putkeen kuitenkaan mennyt, kun tutkinnon vastaanottaja ajonäytteen jälkeen rupesi kyselemään outoja. Jotain siihen vastailin ja sain siis kortin, mutta myöhemmin ajo-opettaja totesi: "et ole ikinä noin huonosti ajanut". Krhm, jaa. Ei kuitenkaan kovin huonosti voinut mennä, kun kortin sain. :-D Sen jälkeen olinkin noin 13 vuotta täystyöllistetty linja-autonkuljettaja, josta siis kiitos ei kuulu työkkärille vaan itselleni, kun jaksoin olla sitkeä. TE-keskusten ainoa tarkoitus tuntuukin olevan työttömien pitäminen työttöminä.

Ruohonleikkuri (Grasshopper)


Keväällä 2015 sain tukipaikan Porin kaupungilta. Tarkoitus oli ajella ruohonleikkuria. Siinä kun työkoneeseen perehdytettiin, niin jotenkin tuntui laite heti helppokäyttöiseltä vaikken ollut ikinä ruohonleikkuria ajanut. Sitä en ymmärrä, miksi siinä piti niin kauan sitä juttua lykätä, taisi mennä 20 minuuttia, ehkä enemmänkin. Koko homma olisi ollut parissa minuutissa ohi, eihän siinä nyt kuitenkaan mitään moottoriremonttia ollut tarkoitus opetella tekemään. Omaksuin siis laitteen saman tien eikä se ongelmia tuottanut. Mieluusti olisin hommaa tehnyt, mutta kun olen aamu-uninen, niin se loppui melkein saman tien. Ei ole hyvä juttu, jos ajaa kilometrin kevyen liikenteen väylää eikä muista mitään vaan yhtäkkiä säpsähtää, kun on ympyrään tulossa. Törmäsin minä sillä leikkurilla lauta-aitaan ja kun piti saada leikkuri pysähtymään, niin muistan hyvin, kun aivot lähetti käskyä että pysäytä, mutta kädet eivät tehneet mitään pariin sekuntiin. Niin väsynyt olin. Onneksi leikkuri ei hajonnut. Tässä välissä voisi kiittää lähintä pomoa, joka heti ymmärsi potentiaalisen vaaran ja esti ajohommat. Olisin kyllä kieltäytynyt itsekin ajamasta tuon jälkeen.

Että tämmöisiä kokemuksia on tullut kerättyä.